RADIOLAITTEET

        image6391.jpgMicro Magicin elektroniikka

        Yksityyppiluokkasääntöjen mukaan veneen hallitsemiseen saa käyttää kahta kanavaa. Toisella hallitaan peräsintä ja toisella säädetään molempia purjeita samassa suhteessa.


        image6411.jpgMicro Magicia varten tarvitaan radio-ohjauslaitteet joihin kuuluu lähetin, lähetinakut, vastaanotin, vastaanotinakku, kaksi servoa ja akkulaturi. Purjeveneen hallintaan nk. tikkuradio on paras, mutta rattiradiotakin voi käyttää. Akkuina käytetään esim. neljän AA tai AAA -kennon akkupaketteja.


        Edullisimmaksi tulee hankkia 2-kanavainen perusradio kahdella vakioservolla. Radiot voivat olla myös useampikanavaiset mutta vastaanottimesta otetaan tällöin vain kaksi kanavaa käyttöön. Kaksikanavaisia perusradioita saa alkaen n. 65-80€.

        Purjeiden säädön kannalta on olennaista että ohjaustikun keskiasentoon palauttavan jousen tilalle voidaan asentaa pienen kitkan tai ’naksut’ aikaansaava osa (neljä– tai useampikanavaisissa lähettimissä em. ominaisuus on valmiina). Kitkaominaisuuden voi yleensä myös itse suhteellisen helposti askarrella lähettimeen.


        Radion taajuusalueen on sovittava vene / autokäytöön, eli 27 MHz, 40 MHz tai 2,4 GHz. Lennokkikäyttöön varattua 35 MHz taajuusaluetta ei saa käyttää veneessä.  Tarkista vapaa kide taajuus tästä.
        image6371.jpg

        Jokaisella taajuusalueella on useita kanavia, joten yhtä aikaa on mahdollista purjehtia useammalla veneellä. Taajuus valitaan kiteellä, ja ennen virran kytkemistä lähettimeen on aina varmistettava ettei samaa taajutta ole jo käytössä jollakin toisella.

        Kide-/taajuusongelmat voidaan kokonaan välttää käyttämällä uusinta 2,4 GHz tekniikkaa, jossa radiolaitteet valitsevat automaattisesti vapaat taajuudet käyttöön. Radiolaitteita myyvät liikkeet opastavat oikeiden laitteiden hankinnassa.

        image3471.jpgMicro Magic Racing rakennussarjassa on suunniteltu käytettäväksi image6451.jpgvinssiservona (purjeiden skuuttaus) vakiokokoista servoa ja ohjausservona mikroservoa. Käytettäessä vakioservoja on ohjausservolle modifioitava suurempi peti.

        Vakioservon teho ei riitä kovalla tuulella purjeiden nopeaan kiristämiseen. Parempi suorituskyky saavutetaan saman kokoisella ja painoisella mutta voimakkaammalla servolla (esim. Futaba S3305, hinta n. 50€).

        Micro Magic Racing -rakennussarjan servopedissä paikka myös kolmannelle servolle. Kolmas kanava on tarkoitettu fokan skuutin hienosäätöön suhteessa isopurjeen skuuttikulmaan, eli nk. splatin / solan säätämiseen. Kolmas kanava on sallittu Micro Magicissa ainoastaan Saksassa, jossa käytetään avointa luokkasääntöä.

        Micro Magicin elektroniikkaan ja rakentamiseen liittyviin kysymyksiin vastaavat myös luokkaliiton hallituksen jäsenet: ks. yhteystiedot.